maanantai 24. marraskuuta 2014

Viikko auringossa

Voiko ihanampaa loman aloitusta olla kuin herätä aaltojen loiskintaan ja nähdä silmiensä edessä kaunis Välimeri? Saimme viettää koko kauniin aurinkoisen päivän rannalla uiden lämpimässä meressä.
Heti toisena lomapäivänä suuntasimme kohti UNESCO:n maailmanperintökohteeksi vuonna 1988 julistamaa Pamukkalea ja Hierapolisia eli "Pyhää kaupunkia". Ihmiset uskovat alueen kuumien lähteiden parantavaan voimaan yhä edelleen. Pamukkale on muodostunut kalkkikivikerroksista. Pamukkale tarkoittaa turkiksi puuvillalinnaa, mikä on osuva nimi paikalle. Lukuisista kuumista lähteistä virtaava lähes 50 asteinen kalkkipitoinen vesi valuu hitaasti alas noin 100 metristä kalkkikiviseinämää muodostaen kauniita tippukiviä ja terassimaisia valkoisia tasanteita vesialtaineen (tavertiineja). Itselleni, kuten varmaan monelle muullekin, tämä ihastuttavan kaunis luonnonmuodostelma toi mieleeni jäätikön.  
Hierapoliksen kupeessa sijaitsee yksi maailman suurimmista kuolleiden kaupungeista, nekropoleista. Sen hautamuistomerkit, kummut, sarkofagit sekä talohaudat roomalaiselta, hellenistiseltä ja varhaiskristilliseltä ajalta, ovat vaikuttava elämys. Alueella on kolme laajaa hautausmaata, joista suurin käsittää yli 1000 hautaa. 
Oppaan mukaan useimmat turistiryhmät viedään busseilla suoraan Pamukkalen tasanteelle ja näin ollen läheskään kaikki alueella vierailevat eivät pääse nauttimaan ikimuistoisesta kävelyretkestä läpi kuolleiden kaupungin.  
Astuimme Hierapoliksen kylpyläkaupunkiin kolmikaarisen portin, Domitianuksen kaaren kautta. 
Kävelimme pitkin marmoripäällysteistä Pylväikkökatua, jota reunustamaan arkeologit ovat pystyttäneet rivin marmoripylväitä muistuttamaan kaupungin entisestä loistosta. Oppaan mukaan Hierapolis oli antiikin aikana kukoistava kylpyläkaupunki ja terveellisen elämän keskus, missä sijaitsi lukuisia kylpylöitä ja teattereita. Se oli myös merkittävä uskonnollinen keskus temppeleineen. Vuosisatojen saatossa kaupunki on vaurioitunut lukuisissa maanjäristyksissä, mutta se rakennettiin aina uudelleen kunnes vuoden 1334 maanjäristyksessä se tuhoutui täysin ja asukkaat hylkäsivät sen.

Viime vuonna uutisoitiin laajasti italialaisen arkeologin löytäneen helvetin portin muinaisesta Hierapoliin kylpyläkaupungista. Roomalaisessa mytologiassa Pluto tarkoittaa niin kuoleman jumalaa kuin tuonpuoleistakin, jonka vastine kreikkalaisessa mytologiassa on Haades. Kuoleman jumalan temppeli ja portti alas kuoleman valtakuntaan oli vielä noin 300 vuotta ajanlaskumme alusta merkittävä nähtävyys ja kulttipaikka, kunnes kristinuskon leviämisen myötä paikan suosio hiipui, luola täytettiin kivillä ja vähitellen sen sijaintikin unohdettiin. 

Opas kertoi miten papisto oli käyttänyt hyväkseen seremonioissaan luolasta nousevia vulkaanisia, myrkyllisiä höyryjä, tukahduttavaa hiilidioksidia ja mm. harhanäkyjä aiheuttavaa rikkivetyä. Höyryt olivat olleet niin myrkyllisiä, että niihin lentäneet linnut kuolivat välittömästi ja hieman kauempanakin oleilevat ihmiset alkoivat nähdä harhanäkyjä. Luolan sisäänkäynnin yläpuolelle oli rakennettu katsomo, josta saattoi seurata pappien suorittamia seremonioita. Pyhiinvaeltajille myytiin pikkulintuja, joita he saattoivat heittää höyryihin kuolemaan samalla kun höyryistä humaltuneet papit uhrasivat Plutolle härkiä johtamalla ne luolaan ja vetämällä ne sitten kuolleina sieltä pois. Papit saattoivat yleisön hämmästykseksi jopa mennä luolaan sisälle ja tulla takaisin hengissä, väittäen olevansa immuuneja kaasuille. Todellisuudessa he pidättelivät hengitystään välttäen näin myrkyllisten kaasujen vaikutuksen. 

Nyt olin noin 30 metrin päässä tästä helvetin portista, lähemmäksi en kuitenkaan rohjennut astua, vaan jatkoin matkaani ylös vuorenrinnettä kohti 100-luvulla rakennettua teatteria.

Lukuisilla patsailla ja reliefeillä koristeltuun teatteriin on mahtunut noin 20 000 ihmistä!

Kaikesta kävelemisestä jalat tuntuivat jo raskailta, joten oli sopiva hetki ottaa kengät pois hetkeksi ja nauttia elvyttävästä jalkakylvystä. Niin virkistävältä se tuntui, että taidan hivenen uskoa veden parantaviin ominaisuuksiin;)

Oppaan mukaan Pamukkalen vettä on seudulla hyödynnetty jo ammoin villan värjäyksessä ja alue on tunnettu edelleen kudontateollisuudestaan ja tekstiilikaupasta. Ei siis ihme, että turistiryhmät pääsevät tutustumaan myös A-R Halicilikin mattotehtaaseen. Löysimmepä mekin tehtaan suuresta valikoimasta mieluisan foss eli jätesilkistä tehdyn pikkumaton WC:hen. Emme ole aikaisemmin käyneet Turkissa ja maan kaupankäyntitapa tuntui aluksi hieman oudolta. Hinnat on nostettu pilviin ja niistä saa helpostikin tingittyä 60-70 % pois kunhan vaan malttaa istua teekupposesta nauttien myyjän kanssa tarpeeksi kauan.

Toinen retkemme kohdistui lähellä Antalya sijaitsevaan Pergen rauniokaupunkiin. Matkalla pysähdyimme lounaalle Antalyaan aivan ihastuttavaan ravintolaan, josta oli  huikean kaunis näköala vanhaan satamaan. Ruokaillessa saattoi seurata toinen toistaan kauniimpien purjelaivojen saapumisia ja lähtöjä risteilylle. 
Lounaan jälkeen teimme pienen kävelyretken satama-alueelle ja kiertelimme vanhan kaupungin kapeita basaarikujia. Tarjolla oli paljon kauniita käsitöitä, mutta myös pelkkää rihkamaa.
 Arvellaan, että Pergen rauniokaupunki olisi perustettu joskus Troijan sodan (ehkä 1300 -1200 eKr.) jälkeen, kuten moni muukin kreikkalainen kaupunki, mutta ilmeisesti paikalla on ollut asutusta jo 2000-luvulla eKr. Pergessä on tehty arkeologisia kaivauksia Istanbulin yliopiston toimesta vuodesta 1946. Se olikin helppo uskoa, sillä lukemattomat pylväät kohosivat uljaina korkeuksiin, helleenien ja roomalaisten valtakausilla rakennetut portit uhkuivat oman aikansa loistokkuutta, mutta runsaslukuisia olivat ne kivikasat ja marmoripaadet, jotka yhä odottavat oikeata sijoitustaan. Monia Pergestä löydettyjä hienoja patsaita, loisteliaita sarkofageja ja muuta irtainta on siirretty Antalyan arkeologiseen museoon. 

Tutustuimme ensimmäisenä kylpylään, joka on kuulema yksi parhaiten säilyneitä kreikkalais-roomalaisia kylpyläkokonaisuuksia Turkissa. Raunioissa oli hyvin tunnistettavissa kylmä huone (frigidarium), lämmin huone (caldarium) ja kuuma huone (tepitarium), joiden lämmitykseen käytettiin lattian alla kiertävää kuumaa ilmaa.

Lattia on lähes 2 metriä korkeiden tiilisten tukipylväiden päällä ja sen alla olevaan tilaan lämpö on saatu puita polttamalla. Puita on tarvittu veden lämmittämiseen valtavia määriä. Eipä ihme, että lähitienoon vuorenrinteet ovat edelleen puuttomia.

Kuljimme ikiaikaisten marmoripaasien sivuitse kohti toria eli agoraa. Torilla on yhä nähtävissä kauppakojujen paikat. Vierekkäiset kojut avautuivat vastakkaisiin suuntiin, kätevää kaupanteon kannalta. Paikoilleen on jätetty kalakauppiaan ja lihakauppiaan kauppapaikan "kyltit", valtavat marmoripaadet, tuotevalikoimaa osoittamaan. 
Kuvassa lihakauppiaan puukko ja koukku.
Pitkä ja leveä kauppakatu antaa hyvän kuvan kaupungin tärkeydestä aikanaan ja myös siitä miten nerokas vedenjakelu siellä oli jo yli 2000 vuotta sitten.  Yli 300 metriä pitkää pääkatua reunustavat molemmin puolin pylväskäytävät ja kadun keskellä on kivillä katettu vesiväylä, joka saa alkunsa taustalla näkyvän vuoren juurelta. Vesi virtasi vuoren kupeessa olevan Kestros-patsaan alapuolitse altaaseen ja sieltä alas keskikanavaan viilentäen kaupunkia. Kanavaa oli kohotettu ja varustettu kivitulpilla. Vesi valui noin 8 metrin välein sijainneiden esteiden yli ja puhdistui, kun se valui altaasta toiseen. Mikäli tulppa laitettiin paikoilleen estämään vedenvirtaus maanalaiseen säiliöön, vesi tulvi kanavasta kaduille, jotka voitiin näin kätevästi pestä. Nerokasta, eikö vain?

Perge on pääasiassa rakennettu paikallisesta kiviaineksesta, marmoria on käytetty vähemmän kuin esim. Efesoksessa, joten se ei ole säilynyt niin hyvin tai ole aivan niin loisteliaan näköinen mitä Efesos on. Minuun se teki kuitenkin suuren vaikutuksen. Piti ihan riisua kengät pois, jotta sain tuntea sileäksi hioutuneet katukivet jalkojeni alla. Samoilla kiveyksillä on aikoinaan astelleet myös mm. apostolit Paavali ja Barnabas!

Rauniokaupunkien ja shoppailun jälkeen oli mahtavaa kuljeksia myös nauttimassa kauniista puutarhoista,
auringon lämmöstä ja uimisesta:))

perjantai 14. marraskuuta 2014

On sopiva hetki

sytyttää valot.
Osallistuin viime viikolla käsityökeskuksen järjestämälle valotalo kurssille. 
Tein kotona vielä myös pylväsvalaisimen sekä modifioin valotalomallista omannäköiseni.

Valokuvatorstain 344. haasteena hetki. Täältä löydät lisää valokuvauksellisia hetkiä.


on yön pimein hetki
viivähdän luonasi ajatusten siivin

kuin salaa ohimosi ovat harmaantuneet
siitähän on vain hetki
kun olimme nuoria

kaipaan kainaloosi
vieläkin
hetkessä kipuan ylös
natisevat portaat

 Runotorstaissa runoillaan hetkestä.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kekri, halloween, Pyhäinmiestenpäivä, perinteet sekoittuvat ja muuttavat muotoaan



Sadonkorjuun päättymistä vietetään eri tavoin, yhteistä lienee ystävien ja läheisten kanssa juhliminen herkkupöytien äärellä leikkimieltä unohtamatta. Vainajien muistaminen on koettu tärkeäksi, entisaikoina runsaasta sadosta riitti aina myös kalmistoihin vietäväksi. Talon eläimetkin saivat kekrinä erityisiä herkkupaloja. Talonpoikaiskulttuurin sivustolta löytyy monenlaista mielenkiintoista ja vinkkejä liittyen kekrin viettoon.  
Meillä vietetään kekrijuhlaa, mihin liittyy edesmenneiden läheisten ja eläinystävien muistaminen olennaisena osana. Kekrijuhlaa varten olen perinteisesti siivonnut pihaa ja kunnostanut eläinystäviemme haudat. Pihamaahan on haudattu kotikissat Miisu ja Pikku-Musta sekä Heimo heppa, joita muistamme herkkupaloin. 

Kimpun verran kauniita syysastereita löytyi vielä perennapenkistä.
 
Illansuussa sytytimme Helmin kanssa lyhtykynttilän. 
 
 Jöntte ilmestyi paikalle vasta myöhemmin. On kekriaterian aika.
ps osallistun viimeisellä kuvalla valokuvatorstain haasteeseen 342. ruoka

Hyvää kekriä ja
Pyhäinmiestenpäivää itsekullekin

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Haaste Inspiraatiota puutarhanhoitoon

Otin haparoivan kopin Mama's gardenin Minnan haasteesta kirjoittaa asioista, jotka inspiroivat minua puutarhan hoidossa. Olen haasteesta hieman hämilläni, koska en pidä itseäni varsinaisesti puutarhan hoitajana. Sen sijaan nautin toisten aikaansaannoksista, ihailen kauniita puutarhoja ja luen mielelläni niistä kertovia blogeja. Oikeastaan meillä ei edes ole puutarhaa, vaan kaksi isoa pihaa hoidettavana. Toinen -40-luvun lopulla rakennetun rintamamiestalon iso pihapiiri ja toinen lapsuudenkotini, 1890-luvulla rakennetun maalaistalon pihapiiri. Aikaisemmin molemmissa on ollut laajat perennaistutukset ja kasvimaat. Ajanmyötä ne ovat kutistuneet melko pieniksi ja tilaa ovat vallanneet erilaiset vähemmän hoitoa vaativat pensaat ja puut sekä tietysti värikasvien kasvatus. 
Listasin illalla ajatuksia siitä, mitkä asiat kiehtovat ja inspiroivat minua erilaisissa pihapiireissä. Listasta tuli melko pitkä, siitä löytyy mm seuraavia asioita; pihan toiminnallisuus, luonnonmukaisuus ja ympäristöön sopivuus, erilaiset muodot ja kerroksellisuus, luonnonmateriaalien käyttö, hyötytarhan ja kukkaistutusten yhdistäminen, luonnonkukkien ja perennojen yhdistäminen, kasvien tarinat.

Minulle mieluisassa pihassa voi niin lapset kuin aikuisetkin harrastaa erilaisia asioita. Myös erilaiset eläimet ovat kuuluneet aina olennaisena osana pihapiiriimme. Toimiva pihapiiri muuttuu ajan saatossa vastaamaan asukkaidensa muuttuvia tarpeita, Muutimme kotiimme yli 30 vuotta sitten. Suurin osa tontista oli silloin peltoa, viljelimme hernettä muutamia vuosia ennen kuin aloimme istuttamaan pellolle puita ja pensaita. Talon etupihalla oli iso kasvimaa, jota edelleen laajensimme ja rakensimme ison muovihuoneen, Pihapiiri oli kovin avoin, joten lapsien kasvaessa ei heillä olisi kunnon piilopaikkoja pihaleikkeihin. Siispä siirsimme kasvimaan takapihalle ja istutimme omenapuita, marjapensaita ja nopeasti kasvavia isoja perennoja etupihalle. Ei kulunut montaa vuotta, kun piiloleikkeihin löytyi mukavia piilopaikkoja perennapenkkien ja marjapensaiden välistä. 

Olemme luopuneet isosta kasvimaasta ja tilalle on tullut pikkuruiset ryytimaat. 
Tästä toukokuun lopulla otetusta kuvasta näkee hyvin etupihan ryytimaan mallin ja reunuksen. Keväällä isäntä otti Helmin avustuksella pois pari vanhaa marjapensasta siinä mielessä, että jatkaisimme ryytimaata vielä hivenen kasvihuoneelle päin. Uutta innostusta projektiin sain lueskellessani Saila Roution inspiroivaa kirjaa Puutarha laatikoissa. Kirjan myötä löysin tieni myös Sailan mielenkiintoiseen  Saaripalsta blogiin .
Värikasvien kasvatusta varten rakensimme kohopenkin likavesien saostuskentän päälle. En muista mistä idea sai alkunsa, ehkäpä omasta päästä tällä kertaa, koska vastaavaa ei ole tullut vastaani vielä tähän mennessä. Värikasvien kasvatus alkaa pikkuhiljaa valtaamaan entistä enempi alaa ja huomaan perennapenkkien kukkalajien vähitellen vaihtuvan värjäykseen soveltuviin lajeihin. Tiikerikaunosilmät aloittelevat kukintaansa kohopenkissä.

Lapsuuskotini pihapiirin ryytimaahan sopii mielestäni paremmin kevytrakenteiset pajusta tehdyt aidanteet ja tuet köynnöksille. 
Aivan omanlainen tunnelmansa on Minnan niin hauskasti nimeämässä "rauniopuutarhassani". Pidän kovasti englantilaistyyppisistä, tiilestä rakennetuista kasvilavoista, jotka ovat innoittaneet minua rakentamaan omaa rauniopuutarhaani entisen navetan kivijalkaan. 
Tästä kaikki alkoi vuonna 2006. Isosiskoni avustuksella raivasimme karjakeittiön sortuneen savuhormin tiilet ja lajittelimme ne hyvään järjestykseen tulevaa käyttöä varten.  
Hankin jopa säkillisen kalkkia seiniä varten, mutta jätin ne kuitenkin kalkitsematta, koska silmääni viehätti enempi ajan patinoima pinta. Muurien suojassa on turvallista värjätä pahimmankin hellejakson aikana tarvitsematta pelätä tulen leviämistä. Syksyisin muurit taas suojaavat mukavasti tuulelta.
Mieltäni kiehtoo sammaloituneet pinnat. Kuva on otettu kesällä 2013 ja siitä näkee miten kauniisti lehmien parren betonilattia on jo sammaloitunut. Alapuolella oleva kuva on otettu kesäkuun alussa. Morsinko aloittaa juuri kukintaansa ja kasvualustat on kunnostettu kylvöjä varten Sain kerättyä hyvän määrän morsingonsiemeniä ensi vuoden taimia varten. Värikasvien kasvatukseen olen saannut innostuksen ja paljon hyviä neuvoja Leena Riihelän Riihivilla blogista

Luonnonmateriaaleista tehdyt aidat saavat minut aina innostumaan. Maalaistalon pihapiiriin sopii mielestäni parhaiten riukuaidat ja kiviaidat. Riukuaidan tekoa minulle opetti kädestä pitäen kolme kylän vanhaa aitamestaria. Pikku hiljaa sitä mukaan kun olen saanut koottua aineksia, olen tehnyt aitaa aina pätkän lisää, vielä on paljon myös tekemättä. Monelle olen jo ehtinyt opettaa aidanteon niksejä. Yksi parhaimmista saamistani palkkioista oli viisi ankkaa, joista löydät lisää tarinaa täältä:)) 
Tämä on ensimmäinen täysin omatoimisesti tehty riukuaidan osuus. Olen siitä sangen ylpeä. Kuvassa aidasta uupuu vielä tukikepit.
Innostukseni kiviaitoihin on oman isäni peruja. Hän teki varmaan satojametrejä kiviaitoja peltojen ympärille. Pellot on metsitetty vuosikymmeniä sitten ja aidat ovat sammaloituneet lähes tunnistamattomiksi. Mieleeni nousee mukavia muistoja kulkiessani metsissä ja löytäessäni näitä isäni kokoamia aidanteita, Pihapiirissä on vielä kaksi kiviaidanpätkää jäljellä. Tässä toisen takana poseeraa minulle niin rakas Heimo heppani, joka on jo laukannut luontani viheriämmille niityille.
Isännän vastuulla on kotitaloamme ympäröivän massiivisen kuusiaidan ja moninaisten pensaskujanteiden hoito. Minulle on tärkeää erilaisiin pihapiirissä oleviin kasveihin liittyvät tarinat. Kuusiaidan taimetkin kertovat minulle monia tarinoita. Niitä on tuotu moninaisista paikoista mm. lapsuudenkotini ja isosiskoni mailta. Taimistolta olemme ostaneet vain parin kymmenen metrin matkalle taimet. 
Luonnonläheiset materiaalit saavat minut aina innostumaan. Tuohi inspiroi minua monikäyttöisyytensä ja kauneutensa vuoksi. Tämän ihastuttavan tuohilyhdyn löysin ystäviemme pihamaalta. 
Omalla pihallani tuohivasut toimivat kukkapurkkien suojina. Mikä voisikaan sopia paremmin harmaantunutta hirsiseinää vasten? 
Isäntä kaatoi taas kesällä muutaman pihakoivun, joista sain kiskottua mukavasti tuohta talteen. Olen aiemmin postannut täällä olostani tuohimestarin opissa

Monien tavoin olen hurahtanut ikkunoihin osana pihamaan sisustusta. Vanhojen ikkunoiden elämä voi jatkua mitä erilaisimmilla tavoilla. Tämä kaunis yksityiskohta löytyi koiranulkoilutusreittini varrelta uusvanhan ulkovajan seinustalta.
 Vanhojen hirsitalojen ikkunat ovat kiehtoneet mieltäni aina. 

Rauniopuutarhani ikkunaa olen kuvannut useasti tänne blogiinikin. Mantsuriankärhö somisti tänä kesänä jo kauniisti sitä. Tee se itse-ideoita puutarhaan blogista löytyy muita vanhoihin ikkunoihin hurahtaneita. 
Kiitos Minna tästä mielenkiintoisesta haasteesta. Aluksi se tuntui vaikealta, koska olen ollut pois niin kauan blogistaniasta, lopulta innostuin kovasti siihen vastaamisesta. Itse vierailen mielelläni erilaisissa puutarhablogeissa, joten nyt tuli tenkkapoo kenelle niistä heittäisin edelleen tämän hasteen. Päädyin Tertun kasvimaailma blogiin, koska siellä vieraillessani olen oppinut paljon uutta ja minulle on tullut aina niin kotoinen olo.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Värjärin tervehdys


Värikollaasi haasteen ystäville syksyn värit väripatojen ääreltä.

Täältä löydät lisää värikollaaseja 202 syksyn väreissä. 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kuvausretkellä

Kävimme iltapäivällä Helmin kanssa Satumetsässä kuvaamassa viime viikolla värjäämiäni lankoja. Harmikseni pikku pokkarini ei toista lankojen värejä samanlaisena mitä ne ovat luonnossa. Tumman vihreä vyöhykeorakaslanka näyttää kuvissa harmaansiniseltä ja raparperilla puretetut seitikkilangat lähinnä viininpunaisilta, ei tumman ruskeilta kuten pitäisi. Jatkoin kuvaamista vielä kotona sisällä ja pihamaalla, tulokset eivät olleet paljoakaan paremmat. Totesin isännälle kuvausten lomassa, ettei minun kannattaisi edes yrittää tehdä mitään varjäyspostauksia, koska langat eivät todellakaan näytä kuvissa siltä miltä pitäisi. Taisin marmattaa sen verran paljon, että isäntä lupasi hankkia minulle uuden kameran. Nähtäväksi jää pitääkö lupaus...
 
Lauantain käsityöläismarkkinoilla sain muutamia tilaustöitä. Eräs asiakas halusi kirjoneulelapaset kuismalla ja verihelttaseitikillä värjätyistä langoista. Käytän mielelläni kirjoneuleissa perinteisiä suomalaisia malleja. Tapani mukaan muokkaan niitä aina  hieman tilanteen mukaan. Tällä kertaa kudoin kirjoneulelapaset mukaillen Vuoksenrannan kintaan ruutumallia. Perinteisen 2 oikein 2 nurin kudotun suuosan koukkuniekat kuvioineen korvasin kirjoneulejousteella. Verihelttaseitikin oranssinpunainen väri toistuu lähes luonnollisena, sen sijaan mäkikuismalla värjätty vaalea havun vihreä lanka ei. Kuismalla värjättyjen lankojen valonkesto on kohtalainen, valonkestoa parantaa lankojen värjääminen kukkanuppujen seassa. Verihelttaseitikillä värjättyjen lankojen valonkesto on erinomainen.
Kuvassa korillinen särmäkuismaa. Tassu paljastaa Helmin vahtivan koria tunnollisesti.
 
Kuisman eli veriheinän kukkanuppuja on perinteisesti käytetty villan ja paloviinan värjäämiseen punaiseksi. Saattaapa jotkut iäkkäät ihmiset muistaa kuismakeitettä käytetyn esimerkiksi maitoastioiden pesemiseen sen desinfioivan ominaisuutensa vuoksi. Useammalle lienee tuttua mäkikuisman mielialaa kohottava vaikutus. Kuismavalmisteita voi ostaa apteekista ja monista luontaistuotekaupoista. Suomessa kasvaa kolme kuismalajia, joille kaikille on yhteistä se, että niiden kukkanuppuja puristettaessa sormet värjäytyvät tummanpunaisiksi; särmäkuisma (Hypericum maculatum), mäkikuisma (Hypericum perforatum) ja karvakuisma (Hypericum hirsutum).